Olen aktiivi

Minussa on sisäinen valuvika: olen aktiivi.

Olen pelannut koko pienen ikäni jalkapalloa. Kun ryhmä minkä tahansa ikäisiä ihmisiä kokoontuu jalkapallokentälle, niin alkaa pallon potkinta. Ensin toki puetaan säärisuojukset ja sen jälkeen jalkaan nappikset, siinä kentän laidalla tai auton takakontin reunalla istuen.

Hajanaista pallonpotkintaa (syöttelyä, kikkailua pallolla, pallon vetelyä maalia kohti, usein reilusti yli ja ohi) jatkuu määräämättömän pitkään.

SIihen asti, kunnes aktiivi avaa suunsa.

Olen yrittänyt monta kertaa mennä kentälle ”ihan vaan potkimaan” ja ”muiden mukana”, mutta jossain vaiheessa suustani pääsee tokaisu: ”Eiköhän aleta pelaamaan!”. En itsekään tiedä mitä siinä tapahtuu. Pallonpotkinnasta syntyy kuitenkin lopputulemana peli: joukkueet muodostetaan paidan värin mukaan, valitsemalla tai ihan vaan sen mukaan, kuka sattui olemaan milläkin puolen kenttää. Sovitaan moneenko pelataan ja peli alkaa. Näin käy ympäri Suoma satoja kertoja illassa. Sama rituaali.

Aktiivin minusta tekee se, etten osaa pitää suutani kiinni. Olen valuvikainen aktiivi. Muutaman kerran olen kotona ja vielä matkalla kentälle laittanut suuni eteen virtuaalisen teipin, etten vaan sitten sano mitään, varsinkin kun menen uuteen porukkaan enkä tunne sieltä ketään ja itse asiassa olisi kiva seurata, että miten he tämän rituaalin hoitavat.

Mutta sitten, varoittamatta, läimäytän käsiäni pari-kolme kertaa yhteen ja kuulen itseni sanovan:

”Eiköhän aleta pelaamaan?”

Jos tunnistat itsesi tästä (väitän, että meitä on joku prosenttiosuus väestöstä), niin olet juuri sopiva Vertaisopiston aktiiviksi.

Julkaissut Mika Korhonen

Contributing to a prosperous, sustainable & just civilization: promoting & applying ethical values, virtues & moral leadership in the field of business... and pretty much everywhere.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: